heinä-väsymys

Olen väsynyt. Väsyttää niin älyttömästi. Ei jaksa tehdä kertakaikkiaan mitään, töissä on ihan naattina eikä kotiin päästyäkään jaksa tehdä mitään. Muistelen, että nuorempana ollessani mökillä nukuin peräti päivänokoset moneen otteeseen heinä-elokuussa, kun väsytti niin paljon. Eli ei kai tämä niin ihmeellistä ole ja lomaa varmaankin kaipailisin jo. Täällä sitä vaan ollaan kaupungissa, eihän se kesä täysin kesältä täällä tunnu. Onneksi viime päivinä on ollut hieman tuulista, se sentään virkistää kun antaa tuulen puhaltaa täysillä kasvoja päin. Kumma nimittäin, että jopa luistelukaan ei juuri nyt jaksa innostaa! Hyvillä mielin toivoisin ihan muutamaa sadepäivää, jolloin omaatuntoani ei koittelisi se, että en olisi luistelemassa. Kuitenkin aina, kun hyvä päivä jää väliin ilman luistelua, mietin että olisi pitänyt.. ei suomen kesä niin pitkä ole.

too much for a day

Niin kuin otsikko sanoo, mistä aloittaisin?

Olen aina todella tarkka, että kaikki on mukana. Avaimet, kännykkä, lompakko. Usein tunnustelen taskujani, että kaikki on tallella. Hieman paranoidista, tai friikkiä mutta olen se mikä olen, enkä voisi olla huolettomammin. Tällä kertaa kuitenkin kävi niin, että jouduin todella avuttomaan tilaan. Nimittäin työpaikkani "akvaarioon", lasikoppiin, sisääntuloaulaan, mistä ei todellakaan pääse sisään edes rikkomalla ikkunaa. Eräs työkaverini oli laittanut hälytyksen päälle luullen ettei talossa ole enää ketään muita ja tämän johdosta astuessani ulos huoneestani alkoi kuulua tämä mukava ujeltava korvia hivelevä hälytysääni. Sillä sekunnilla en ajatellut mitään muuta kuin että tämä ääni on saatava loppumaan ja ryntäsin pikapikaa lasikoppiin kytkemään hälytyksen pois päältä. Kuinka ollakaan, tajusin hiljaisuuden tultua että taskuni olivat typötyhjät, ei ollut avaimia, ei kännykkää, ei yhtään mitään. Olen ollut rennommalla asenteella töissä ja tyhjentänyt "turhan" tavaran taskuistani. Enhän minä kotonakaan pidä taskussani lompakkoa, puhelinta, jne. Nyt kävi näin..

Miten avuttomaksi sitä tunteekaan itsensä, kun ei voi tehdä kerrassaan mitään. Olin kuin häkissä tässä lasikopissa, kirosanat tulvahtelivat suustani ulos. Sandaalit jalassa mietin, mennäkö kotiin, soittaako kaverille, jäädäkkö nukkumaan siihen? Epätoivoista. Lähdin hissillä alakertaan ja onnekseni naapurista löytyvän Tillikka-ravintolan mukavien työntekijöiden lainaaman puhelimen avulla sain soitettua vartiointipuljuun ja sumplimaan mitä voimme tehdä. Odottaessani apua join keskioluen joka tuli tarpeeseen. Tämä oli henkisesti rassaava kokemus. Avuttomuuden tunne, jollaista en edes tuntenut ollessani Liettuassa vankilassa (tästä ehkä lisää myöhemmin).

Päiväkin oli ollut erityisen pitkä. Olen sellainen ihminen, joka ei haali yhdelle päivälle liikaa tekemistä. Korkeintaan yksi tai kaksi asiaa on aivan riittävästi. Nyt asioita oli huomattavasti enemmän. Aamu alkoi sillä, että edellisenä iltana tuli vietettyä luisteluseuramme meetingiä Teerenpelissä joka oli muuten todella mukava ilta meidän kolmen (3) kesken. Painotan nyt numeroa 3. Meitä on nyt kolme luistelijaa. Joka tapauksessa, hieman väsyneenä, jo alkuviikosta vähillä yöunilla nukutuilla yöunilla varustautuneena päätin hoitaa yhden asian mikä tuli mieleeni kuin salamana. Piti käydä entisessä työpaikassa hoitamassa yksi pieni asia, koska eräs tekemäni ohjelma ns. jumitti eli oli jokin ongelma. Päätin hoitaa asian NYT. Minullahan oli jo aavistus, mitä asia koski. Joka tapauksessa oli erittäin mukavaa käydä pitkästä aikaa morjenstamassa vanhoja työkavereita, joiden kanssa juttelin tovin jos toisenkin. Mukavaa, kerrassaan. Ongelmat ratkesivat käden käänteessä. Kuitenkin ajan taju oli hieman sekavalla aaltopituudella, koska aika tuntui menevän todella nopeasti ja lähdin hyvän ystäväni Maurin kanssa syömään lounaan läheiseen ravintolaan. Olihan tuo muuten nautinto viettää aamupäivää Helsingin keskustassa.

Mainittakoon, että eilen iltana lähdin vielä punavuoren ahveneen katsastamaan olisiko siellä uusia oluita tarjolla. Pettymys oli suuri, ei juurikaan ollut. Päätin juoda tumman velkon eli Velkopopovichyn hanasta. Maistui muuten hyvälle, edellinen tölkkitavara oli mitään sanomatonta laimeaa vetistä litkua. Tämä maistui ensi siemauksella siltä itseltään.

Jostain kumman syystä kutsumus on vienyt venäjälle. Rehellisesti sanoen, minulla ei ole mitään venäjää tai venäläisiä vastaan mutta se ei ole numero ykkönen matkakohteena. Kuitenkin tapasin kaksi erittäin mukavaa pietarilaista kaveria, joiden kanssa tuli juteltua, olivat peräti vielä samalla alalla ja hetken hommissa Helsingissä. Todella mukavaa porukkaa. Tuosta kutsumus -aiheestakaan en nyt jauha sen enempää, mutta jostain kumman syystä tosiaankin venäjä kutsuu, Moskovaan päin on ollu paljon "kysyntää", siellä on mm. luistelukilpailukin ynnä muuta. Ja miksi jatkuvasti tulee tilanteita että törmään väkisin nykyään venäläisiin? Täytyy tunnustaa, että uskon kohtaloon. Asiat menevät niinkuin menevät. Miksi menevät niinkuin menevät, sillä on syynsä. Kuitenkin on kummallista, että vaikka kuinka mukavia nämä kaverit olivatkin, niin toinen heistä kehotti olla menemättä venäjälle. Siellä ei ole turvallista. En ollut menossakaan. Mutta tämä sai miettimään, että jos maanmies sanoo näin, mikä merkitys sillä on? Joka tapauksessa tuntuu siltä, että sinne on mentävä, se on vain ajan kysymys. Iltani olisi jatkunut heidän seurassaan vielä, kävelimme hetken aikaa keskustaan päin ja virolaisrekisterikilvet omaava maasturia ajava nainen kysyi, "missä on disko?" No huhhoijaa, olisi kyllä ollut mielenkiintoista lähteä mukaan seuraamaan mitä tästä illasta olisi tullut 'venäläiseen tapaan' mutta harmikseni oli tiistai, seuraavana päivänä oli työpäivä ja aamulla todella en edes muistanut, miksi oloni olikaan sellainen kun oli. Ainiin, tuli juotua. Hetken aikaa piti miettiä, hah!

Tämän kirjoituksen olisi voinut nimetä yhtä hyvin myös, vaikkapa 'a strange day', 'olenko tyhmä vai väsynyt', 'ennen ei ole näin sattunut', tai vaikkapa 'home sweet home'. En muista, milloin olisi tuntunut yhtä hyvältä saapua kotiin, ihan vain kotiin! Sanoin ääneen 13 x WAU! Aivan oikeasti.

Mainittakoon vielä, että työpöydälleni oli ilmestynyt kivi. Työkaverini toi tasan tarkkaan 40 metriä maan alta sänkyni kohdalta louhitun kiven kallionseinämästä. Allani kulkee yksi Helsingin huoltotunneleista, ja minulla oli kunnia, ilo sekä halu saada tällainen kivi haltuuni. Sillä on todellakin merkitys. Tämä hieno vaaleahko kivi tuntuu muuttuvan kauniimmaksi mitä enemmän sitä vain katselee. Kerrassaan upeaa, tämä kivi on todella merkityksellinen, se on osa tätä paikkaa, rööperin vuorta ja syvältä maan uumenista!

(tämä kirjoitus saattaa kasvaa sitä mukaan kun lisäilen tavaraa. tänään oli pitkä päivä. Joten jos luet tätä, käy tarkistamassa olisiko teksti muuttunut.)

sulavaa liikettä

Eilen oli mahtava päivä ilmojen puolesta. Vaihdoin vihdoinkin jo nysäksi kuluneen vasemman luistimen etupyörän isompaan versioon, enkä oikeastaan lisännyt kuin yhden "uuden" pyörän luistimiin. Aika kiikkerää ja omituisen tuntuista oli meno ja en tiedä olisiko ilmasta johtunut, mutta olin taas aikamoisen väsynyt kun tapasin pikku-Jannen väinön kentällä. Pujottelimme vain hetken ja siirryimme luistelemaan muualle. Jokseenkin pujottelu ei maistunut.

Kuitenkin jatkoimme vielä iltaa kohti ja päädyimme espalle kokeilemaan. Jotenkin kummasti jalat alkoivat toimia ja täytyy sanoa, että setti oli loistavaa. Kerrassaan vikkelää meininkiä. Se mikä kruunasi illan pujottelusession, oli se - että eräs nainen käveli suoraan kohti, hymysuin, mietin että mitähän hän aikoo .. ja ojensi minulle 2 euroa käteen ja totesi, että pelkästään luisteluni on jo niin kauniin näköistä. Juuri näin pitää ollakin. Olin todella tyytyväinen ja onnellinen, toivotin hyviä illan jatkoja. Jos luisteluni näyttää hyvältä, olen onnellinen. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun kukaan on antanut rahaa tässä touhussa. Ei meillä ole hattua, mihin kolikkoa heitetään, mutta pitäisi olla ...

Tuli nähtyä myös kivan näköinen nainen lautailemassa, näinkin hänet myös seuraavana päivänä, kun päätin kuitenkin lähteä vetämään pienet iltasessiot espalle. Hei Minna!

Lisäys: Sain myöhemmin syksyllä eräältä mieheltä 10 euron setelin. Luulin, että hän tulee kättelemään mutta ojensi minulle tämän setelin. Hän oli täysin lumoutunut, ihmetteli ja kyseli: Miten jaksat? Sanoin että, kiitos hyvin!

kesäilta ja pääskyset

Kuuntelin taas tiistain tanssi-iltamia ja tajusin, että tuollahan on peräti oikea viritinvahvistin ihan parvekkeen lähellä. Niinpä menin noin yhdentoista aikoihin kuuntelemaan Jori Hulkkosen settiä. Oli aivan uskomattoman leppoisa ilta, lämpötila varmaankin noin +20 astetta vielä tähän aikaan illasta. Ja uskomattoman valoisaa. Seisoin parvekkeella koko ajan ja katselin kuinka kymmenkunta pääskystä teki taitavia lentokierroksiaan. Ihmettelin kuitenkin, miksi pääskysten sirkutus ja lento loppui aivan yllättäen noin kello 23.30. Nautin ilmasta, suljin silmät ja hengitin raikasta ilmaa kuunnellessa musiikkia. En tiedä miksi, mutta naapuritalon katutason mustat kaakeliseinät ovat aina olleet minusta romanttiset - siitä lähtien kun katselin niitä pienenä. Jokin niissä viehättää, iltapimeällä ne ovat valaistut, mutta kuitenkin niin pimeät, saumakohdat näkyvät.

Tänään oli erittäin lämmin ja hyvä päivä, mutta en kuitenkaan käynyt luistelemassa. Ihmeellistä. Sen sijaan olin väsynyt ja nukahdin useaan otteeseen hetkiseksi lojuessani sängyllä. Otan todella harvoin päivätorkut. Söin aurinkokuivatulla tomaatilla höystetyllä levitteellä ja aurinkokuivatulla maksamakkaralla tehtyä leipää. Aika hyvä yhdistelmä. Mainittakoon, että eilen kuitenkin kävin luistelemassa pikasessiot kaivopuistossa ennen ukkoskuuroa. Harmi ettei satanut niin paljon, että olisin voinut ottaa luonnollisen suihkun taivaalta.

Täytyy tässä mainita myös, että vaikka olen hyvin pihi, enkä useinkaan edes syö jäätelöä, niin olen ostanut jo kokeeksi 5 hintavaa 5,9 euron Ben&Jerry jäätelöä. Vaihtelu virkistää. En silti sanoisi näitä jäätelöitä kovin erikoiseksi. Kirsikan ystävänä, Cherry Garcia lienee näistä suosikkini. Ja kestosuosikkini tulee olemaan edelleen ihan tavallinen vaniljakermajäätelö vaikka sellaisenaan!