perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

melkein kolaroiden kävellessä

Voi perkeleen perkele.

On se kumma, on se niin kumma. Astuin ulos junasta ja lähdin kävelemään kotia kohti, perjantai-iltana. Kello taisi olla siinä 17.30. Kauaa ei tarvinnut kävellä, niin syystä tai toisesta aina joku ihminen änkeää eteeni, tielleni. Vieläpä niin, että jos en itse hidastaisi vauhtiani niin törmäisin takuuvarmasti kyseiseen henkilöön, jota en tietenkään haluaisi. Homma jatkuu.

Seuraavaksi rautatieaseman laiturilla kävelee 5 hengen tyttöporukka rinnakkain niin, ettei varmasti kukaan ikimaailmassa pääse siitä takaa ohitse. Jos he tulisivat vastaan, kävelisin vain tämän liikkuvan muurin läpi sen kummempia ajattelematta. Ohitin heidät ja katsoin taakseni, samalla mielessäni ajatus tokaista näille nuorille tytöille sanoman 'voisitteko ottaa vielä laudan syliin niin kukaan ei varmasti pääse ohitse!' .. Homma jatkuu.

Jatkuvasti joku urvelo pyrkii siihen eteeni. Jossain vaiheessa alkaa oikein keittää. Tämä on juuri sellainen tilanne, että kun se kerran alkaa, niin voi olettaa homman jatkuvan samaan malliin. Tilanteelle ei voinut siis tehdä muuta kuin kiroilla ääneen ja samalla naurahtaen, että joka hemmetin paikassa joku helvetin paviaani änkeää siihen eteen hoippuen hitaasti - miksi sinä ihminen tulet siihen tukkimaan kulkuväyläni?

Minä tarvitsen tilaa. Mikä helvetti teitä ihmisiä oikein vaivaa? Olette ihan kuutamolla. Silloin kun olen luistimilla, niin kaikki näkevät jo kaukaa ja osaavat väistää. Loistavaa! Taas on yksi hyvä syy laittaa rullat jalkaan ...

Pyörittelen myös päätäni sillä, mikä on tarve pitää kokousta ahtaiden kulkuväylien kohdalla tai ovien suuaukoilla jutellen 'ilmoja pidellyt' - siellä mistä kaikki ihmiset kulkevat. Eikö äly hoi teillä käy mielessä, että te olette koko ajan tiellä? Tilaa varmasti olisi siirtyä sivummalle ja varmaan se rupattelukin kävisi paremmin siellä sivummalla.

Tämä ei liity suoranaisesti ihmisiin törmäilemiseen, mutta en voi kuin taas kerran ihmetellä sitä että mikä tätä nykynuorisoa riivaa kun pitää kokoontua siihen elielinaukion metrosisäänkäynnin kohdalle niissä pellekuteissa, arvatenkin teillä on ollut Matrix tai Madmax esikuvana? Missä teidän todellisuudentajunne on? Vieläpä, että poltatte tupakkaa siinä pullot kädessä. Olette säälittäviä, mitähän teistäkin tulee? No varmasti vaikka mitä, mutta eipä sitä uskoisi.

"upotkaa siis suohon te kaikki"

Iloiset terveiset kuitenkin sille yhdelle lehdenjakajalle, jonka kanssa morjenstamme päivittäin, hymyilemme. Hän muistaa edelleenkin, että minä olen se joka ei tarvitse lehteä. Tästä päivä alkaa aina mukavalla, hyvällä tunnelmalla. Se pistää hymyilemään. Aina. Hymy, se on pienestä kiinni.

Nyt kun pääsin kirjoituksen makuun, lisään vielä yhden jutustelun työpäivän saatossa. Juttelin erään ystäväni kanssa tänään.
(hän ei ole samassa työpaikassa)

Sepi sanoo (16:21):
öö hehe tein sen
great. ens viikolla jos jaksais ohjelmoija.
sellanen tunti tätä duunia ja loppupäivä jotain muuta surffia ja ..
ja sulla oli duunia ja sit pari tuntii panoo siinä
meneehä se työpaivä silleenki
sulla kun ei oo kellokorttia, niin ei tartte ees leimata et
PANO ULOS .. PANO SISÄÄN

Ei kommentteja: