sunnuntai, lokakuuta 29, 2006
turhaa, niin turhaa
Huom. baareilla tarkoitan lähinnä menomestoja tässä tapauksessa, enpä suosittele kenellekään ladymoonia eli leidaria enkä public corneria (Teron köönikki, heh). Pienen sekoilun jälkeen päädyimme noihin mestoihin pidemmäksi aikaa. Olisin hyvin mielelläni ollut luistelemassa tämän ajan, olenhan luistellut aika monet perjantai illat ulkona. Ai niin, tapasin naapurinkin. No on sekin, kun ei jaksanut Heinekenia ottaa, väsynyt oli. Olin nimittäin väsännyt taas pienen viestin.. samaan tapaan. Kotona tuli sitten vietettyä ihan kivat omat lo-fi & chillout sessiot, "taste italy" soi kaiuttimista, ei muuten yhtään pahat jatkot. Vaikka yksin olinkin. Ja heinekenin join. hohhoijaa. Oikeasti, oli todella mukava olo, en osaa sanoin kuvailla.
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
väriloistoa kerrassaan
sunnuntai, lokakuuta 08, 2006
suklaa addiktio
torstaina, lokakuuta 05, 2006
(Tölkki) Oluita
Luxe Bier - 0.5 tölkki - Lokakuu 06 - belgialainen pilsneri
- peruskaljaa, aluksi hieman metallinen maku (tölkki?) parin hörpyn jälkeen ihan juotavaa. muistuttaa suomiolutta, tasapainoinen
- parantunut, yllättävää, todella softia Koffia vrt edelliseen? eli pullo Koff maistui ja ehkä maistuu edelleenkin vain aika kirpakalta. tässä ei ole lainkaan metallista makua! pehmeää.
- erittäin hyvää! todella softia tavaraa ja maistuukin hieman jollekin! todella neutraali! suosittelen! Tämän hetkinen suosikki!
sunnuntai, syyskuuta 03, 2006
Mitä kuuluu?
perjantaina, heinäkuuta 14, 2006
raikas sade ja savun haju
Ihmeen iloiselta nuo arviolta 25-35 vuotiaat ihmiset näyttivät, vaikka sytyttivät todennäköisesti itse (?) roskikset palamaan. Hieno homma.
sunnuntai, heinäkuuta 09, 2006
english talking session
perjantaina, kesäkuuta 30, 2006
renkaita on monenlaisia
lauantaina, kesäkuuta 24, 2006
Codename Mpcsosh
Tänään tein Juhannuspäivän luistelun vuosaareen, jossa kävin moikkaamassa mpcsosh kavereita. Sitä ei moni arvaakaan mistä nämä kirjaimet muodostuvat, cryptic.
Hieman krapulaisena sekä vain 3 tunnin yöunien jälkeen onni oli kuitenkin myötä, tuulen henki oli ystäväni ja puhalti myötätuulta sen verran että sain luisteltua punavuoresta vuosaaren metroasemalle kuin lentäen - ajassa noin 30 min, Seboilla! On pakko sanoa, että en ole koskaan luistellut näin vauhdikkaasti. Ihmettelin itäkeskuksessa että mitenkäs täällä jo ollaan. Kilometrejä kertyy kuitenkin reilu 15?
On loistavaa, että on hyviä ystäviä. Oli upeaa tavata ystävä, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Ja oli upeaa, että juuri viikko sitten kävin morjenstamassa hänen ja hänen veljensä vanhempia, sekä siskoa - Kauniaisissa - luistellen tottakai - heitä en myöskään ollut nähnyt ikuisuuteen! Oli jo aikakin! Ja ei voi muuta sanoa, kuin että he ovat loistavaa porukkaa. He osaavat ottaa asiat rennosti. Kaikki oli aivan kuin aikoinaan, reilu 10 vuotta sitten. Silloin oli hyviä hetkiä. Aivan kuten nyt. Ja nyt osaan arvostaa asioita enemmän kuin silloin. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, eikä erilaisuus ole lainkaan huono asia.
Session jälkeen rullailin takaisin punavuoreen, tosin hieman hitaammalla vauhdilla. Nyt olisi varmaan ainekset maratoniin?
Kaupunki hiljenee
On se vaan joka kerta yhtä uskomaton kokemus kun kaupunki tyhjenee, hiljenee ja melkeinpä kuolee aina näin juhannuksena. Tulipahan kuunneltua musiikkia sentään reilulla volyymillä, sekä juotua parvekkeella mukavat oluet. Sekä testattua Shandyä (50% Karhu + 50% Sprite) sitruunaviipaleella, jos mahdollista on. Maku toi mieleeni Pommacin? Nyt se sitten tiedetään, mikä sen salaisuus on. Siinä se juhannus sitten meni. Tulipahan pyydettyä naapurin tyttöäkin parvekeoluelle, mutta ei näyttänyt olevan kotona.. mikä yllätys. Jätin aika luovan viestin, katsotaan vastaako hän..
Päivän saldo: 6 olutta (2 shandyä), 2 rommikolaa. Illalla lähdin sitten vielä rullaamaan, joka oli erittäin mukava kokemus. Kyllä se joskus osaa rullata niin hyvin. Juhannus Skate! It rolled, rolled, rolled so goooooood......
... ja nyt olen hereillä. Kuinka moni herää oikeasti juhannuspäivänä klo 0630? Onhan tämäkin hieno kokemus, herätä aikaisin kesäaamuna kaupungissa. Ihanan rauhallista. Syön päärynäjäätelöä. Kuuntelen Nelly Furtadoa, joka kuulostaa ihan Shakiralta?
sunnuntai, huhtikuuta 30, 2006
Sekava mielentila

lauantaina, maaliskuuta 18, 2006
Ding dong neiti X
Tämän perjantai-illan pelasti siis Shanghai. Ja kävely sunnybeachilla.
Lisäys 25. toukokuuta:
Viinipullo löysi viimeinkin tiensä uudelle omistajalleen. Eilen, huikean puolen vuoden 'odottelun' jälkeen! Olo on toisaalta ankea. Nyt se sitten on minulla. Tuntuu ihan siltä, kuin joku iso asia olisi saatu päätökseen tai loppunut. Ei kovin mukava tunne. Koko juttu oli itsessään sen verran hauska, että ei olisi pitänyt hakea sitä pulloa ollenkaan. Kaipa se kuitenkin oli joskus saatava. Puoli vuotta kului yllättävän nopeasti, kaikin puolin. Tämän voisi ottaa tavaksi - ainakin neiti X:n osin. Ehkä seuraavalla kerralla sitten vuosi?
Lisäys 25. kesäkuuta:
Viinipullon hakeminen tiesi todellakin huonoa onnea. Tuntuu että moni asia on mennyt perseelleen sen jälkeen. Tiesin, ettei se ollut hyvä idea..
sunnuntai, maaliskuuta 12, 2006
musa: Olli S. - tiistain tanssi ilta 140206
Aivan erinomainen mixi. Musiikki on outoa, jota ei voi oikeastaan lajitella mihinkään genreen. Älytön. Pistä soimaan ja nukahda kummalliseen saundiin.. erinomainen setti. Sopiva tempo. Ei todellakaan tavallista kuunneltavaa!!
Genre: Electronic/Psychedelic/Progressive Rating: 5 (1-5)
Tracklist:
Orb : Little Fluffy Coulds (accapella edit)
D-Nox : Seven Hours (Martinez apocalyse now remix) [electribe]
Muzzaik : It Aint Right (original mix) [iberican!]
Williams : Picadilly Circuits [get physical music]
Yannis PK : Playing With Marilyn [deep focus]
Cirez D : Punch Drunk [mouseville]
Jarrod & GIlbey : Monkey Trousers (original) [musiq]
Orb : Once More... (Bedrock edit 2) [universal island]
Main Element : Headfuk [silver planet]
DJ Remy & Roland Klinkenberg : Ignite (original mix) [68]
Oliver Moldan : Second Sessions (dub mix) [stoneboy music]
Coldplay : Talk (Junkie XL remix) [emi]
Luminary : Amsterdam (Mar Levi remix) [anjunabeats]
Matti Kotala : Missing You (Alt-F4 remix) [mkdr]
Leon Bolier : My Precious (Mesh remix) [captured music]
Purple Haze : Rush [oxygen]
Azior : Sunset At Myvatn (original mix) [green martian]