Tänään oli pitkä päivä. Ensin töissä iltaan ja sieltä ennättäen juuri sopivasti illan taloyhtiökokoukseen. Kokous sujui varsin mukavasti kuten yleensä ja nyt olen myös yhtiön hallituksen jäsen. Tämän jälkeen hoidimme pari asiaa, kävin tutustumassa siinä sivussa naapurin kämppään kun halusivat sen myydä. Ihmettelen miksi, hienossa kunnossa oleva huoneisto, tosin valkoinen oli valloittanut asunnon. Tämän jälkeen teki mieli raitista ilmaa.
Onneksi oli nyt hieman leudompi hetki ja päätin lähteä pienelle kävelyreissulle. Kaivopuistoon, minnekäs muualle. Matkan varrella kävin kurkkaamassa erään ravintolan sisältä, missä ei ole ennen tullut käytyä. Tuli todettua, ettei ihan ollut mun paikka. Tosiaan - on pitänyt jo pidemmän aikaa käydä tsekkaamassa tilanne, miltä oma ykköspujottelupaikka näyttää. No eihän se hyvältä näytä: märkää, hiekkaa, lehtiä, valaistus poissa. Täytyy varmaan ottaa yhteyttä kaupungin viherosastolle ja kysyä mikä on ja tulee olemaan homman nimi. Tästä jatkoin sitten hetken mielijohteesta itse kaivopuistoon, hiekkatietä. Kävelin puistoa, huomasin tuoksun. Metsän tuoksun. Ihan pysähdyin haistelemaan ja nauttimaan tuoksusta. Kävelin rinnettä ylös ja kuulin suhinaa, tuulen suhinaa, mitä ihmeen suhinaa? Lehtien suhinaa! Uskomatonta miten voi unohtaa tällaisen äänen, kun puissa ei ole ollut lehtiä aikoihin. Mitä puistolle oli tapahtunut? Puisto oli siistitty, haravoitu, hyvässä kunnossa. Nurmikko oli vihreän ja oranssin hillitty sekoitus. Mäellä hämärässä lamppujen juuri ja juuri valaistessa puisto näytti hienolta. En ole pitänyt kaivopuistoa kovin kummoisena paikkana enää aikoihin, mutta nyt tuli melkoinen oho-elämys. Puisto näytti todella hyvältä, hiljaiselta, yläperspektiivistä. Tänään tuntui siltä, että olen yhtä luonnon kanssa, kuinka ollakaan kaupungissa, kaivopuistossa. Täysin yllättäen vastoin kaikkia odotuksiani. Kaiken kaikkiaan lähdin kävelemään kaivopuistosta melko tyytyväisenä. Keskityin hieman arkkitehtuuriin, kävelin tähtitorninvuoren puiston läpi. Hieman kiertäen kasarmintorin kautta löysin mitä kiehtovimman ravintola-kahvilan. Tännepä vien naiseni syömään joku päivä. Täytyy käydä ehdottomasti tutustumassa.
Onneksi oli nyt hieman leudompi hetki ja päätin lähteä pienelle kävelyreissulle. Kaivopuistoon, minnekäs muualle. Matkan varrella kävin kurkkaamassa erään ravintolan sisältä, missä ei ole ennen tullut käytyä. Tuli todettua, ettei ihan ollut mun paikka. Tosiaan - on pitänyt jo pidemmän aikaa käydä tsekkaamassa tilanne, miltä oma ykköspujottelupaikka näyttää. No eihän se hyvältä näytä: märkää, hiekkaa, lehtiä, valaistus poissa. Täytyy varmaan ottaa yhteyttä kaupungin viherosastolle ja kysyä mikä on ja tulee olemaan homman nimi. Tästä jatkoin sitten hetken mielijohteesta itse kaivopuistoon, hiekkatietä. Kävelin puistoa, huomasin tuoksun. Metsän tuoksun. Ihan pysähdyin haistelemaan ja nauttimaan tuoksusta. Kävelin rinnettä ylös ja kuulin suhinaa, tuulen suhinaa, mitä ihmeen suhinaa? Lehtien suhinaa! Uskomatonta miten voi unohtaa tällaisen äänen, kun puissa ei ole ollut lehtiä aikoihin. Mitä puistolle oli tapahtunut? Puisto oli siistitty, haravoitu, hyvässä kunnossa. Nurmikko oli vihreän ja oranssin hillitty sekoitus. Mäellä hämärässä lamppujen juuri ja juuri valaistessa puisto näytti hienolta. En ole pitänyt kaivopuistoa kovin kummoisena paikkana enää aikoihin, mutta nyt tuli melkoinen oho-elämys. Puisto näytti todella hyvältä, hiljaiselta, yläperspektiivistä. Tänään tuntui siltä, että olen yhtä luonnon kanssa, kuinka ollakaan kaupungissa, kaivopuistossa. Täysin yllättäen vastoin kaikkia odotuksiani. Kaiken kaikkiaan lähdin kävelemään kaivopuistosta melko tyytyväisenä. Keskityin hieman arkkitehtuuriin, kävelin tähtitorninvuoren puiston läpi. Hieman kiertäen kasarmintorin kautta löysin mitä kiehtovimman ravintola-kahvilan. Tännepä vien naiseni syömään joku päivä. Täytyy käydä ehdottomasti tutustumassa.
Lisää elämyksiä
Koti tuntuu kodilta. Istun nojatuolilleni, jonka olen hiljattain saanut perintönä. Laitan musiikin päälle. Istuminen tuntuu aivan taivaalliselta ja miten mahtavalta huoneen verhot ja sälekaihdin näyttävätkään ulkovalon kimmeltäessä niiden läpi. Rakastan värejä. Naapurihuoneistossa käynti todella avasi silmäni uudelleen, valkoisen kalseuden jälkeen. Oma design. Painan pääni nojatuoliin ja rentoudun lähes täydellisesti. Hengitys ei ole aikoihin ollut näin tasaista ja vaivatonta. Sen lisäksi musiikki räjäyttää tajuntani aivan uusille tasoille. Ei ainoastaan musiikki, vaan myös äänenlaatu. Temple of Science: spotify:album:48EacWXL3iMdBz5dzv4w2Y Äänet eivät voisi kuulostaa nyt paremmilta, aivan kuin kuuntelisin korvalapuilla, musiikin ympäröidessä minut täysin. Mutta ei lapuilla, olen äärimmäisen tyytyväinen jälleen hankinnasta jonka tein 15 vuotta sitten. Tämä hetki, unelma ja täydellisyys.
Olen aivan väsynyt, hyvällä tavalla, takana oli todella pitkä päivä, kello on 22.30. Väsymyksestä huolimatta musiikki soi - Tunnen kuinka saan energiaa.
